Tervehdys taas!
El Nidon reissusta on palattu takaisin Puerto Princesaan ja vanhaan tuttuun Casa Linda Inn:n jonka suojista kirjoittelen. Emmi taisikin jo makurommeista ja simpukankeräilystä El Nidossa päivittää, mutta tehtiin siellä myös päivän kestävä snorklausreissu.
Reissu varattiin eräältä paikalliselta matkanjärjestäjältä jonka löytäminen ei EL Nidossa ollut vaikeaa. Suurinpiirtein joka toinen koju ansaitsi pääasiallisen elantonsa matkanjärjestelystä ja loput olivat sekalaista tarjontaa kioskeja, majapaikkoja, ravintoloita, baareja ja kauneushoitoloita. Katuja tallatessa saikin vähän väliä olla kieltäytymässä eri tarjouksista.
Tällä hetkellä täällä on off-seasoni joka näkyy selkeästi turistien vähyydessä. Paikallisilla
onkin kova kisaaminen siitä, että saavat edes niistä vähistäkin jotain tuloja revittyä. Saatiin suoralta kädeltä omankin matkan hinnasta 1/3 pois tinkaamatta. Riitti kun tupistiin suomeksi mihin mentäisiin ja oltiin hiukan "ei-niin-kiinnostuneita" ja rouva tiskillä tiputti hintaa kuin itsestään. 1200 pesoa per lärvi maksavalle matkalle jäi hintaa vain 800 pesosta per takamus. Hintaan saatiin vielä vuokrasnorkkelitkin.
Seuraavana aamuna startattiin viereiseltä rannalta neljän paikallisen ja yhdeksän turistin voimin. Jo menomatkakin tarjosi mahtavia näkymiä merelle sekä siellä täällä majesteettisena kohoaville kallioisille saarille. Ensimmäiselle snorklauspaikalle saavuttiin noin 20 minuutin matkan jälkeen ja se oli pieni kallioseinien ympäröimä laguuni. Ennen veteen menoa vedettiin snorkkeleiden lisäksi päälle myös pelastusliivit snorklauksen helpottamiseksi. Vesi oli ihanan lämmintä ja kirkasta joten pinnan alla olevaa elämää pääsi tosissaan tutkimaan. Ilmeisesti myös me aiheutimme uteliaisuutta ja eräs ahvenen kokoinen kala kävikin vähän liian tuttavalliseksi. Tästä tapaamisesta onkin muistona ympärysmitaltaan noin sentin kokoinen ruhje sisäreidessä. Piti ilmeisesti käydä maistamassa, että mikä tuo on.
Ensimmäisessä paikassa viivyttiin kolme varttia ja jatkettiin matkaa läheiselle rannalle. Paikalliset alkoivat grillailemaan meille lounasta ja odotellessa snorklattiin rannan läheisyydessä. Myös täällä aiheutimme kaloissa hämmennystä ja vihaa. Yksi valkoinen, hiukan edellistä tuttavuutta suurempi yksilö antoi ensin Emmille lähtöpassit ja muutaman sekunnin silmästä silmään tuijottelun jälkeen sai alkaa itsekin kauhomaan kuin Weismulleri aikanaan. Otettiin rannalla hetki kuvia jonka jälkeen päästiin syömään lounasta. Tarjolla oli grillattua kalaa, mustekalaa, possua, ja kanaa sekä riisiä, kasviksia ja hedelmiä.
Lounaan jälkeen käytiin tutkimassa Salaiseksi Laguuniksi nimetty paikka. Sinne pääsi vain pienestä kalliossa olevasta reiästä ja ainoastaan laskuveden aikaan.
Kun päästiin neljänteen ja viimeiseen snorkklauspaikkaan alkoi molemmat olla jo melko paranoideja hyökkäävien ja purevien kalojen jäljiltä. Joka kerta kun jokin kelluva risu, meriheinä tai remmi omista laseista hiipi näkökenttään alettiin molemmat huitoa kuin heinämiehet. Oli siinä varmaan veneessä odottelevilla oppailla ihmettelemistä ja naurussa pidättelemistä. Juuri ennen lähtöä kerettiin nähdä myös pieni merikilpikonna. Viimeinen etappi oli pieni ranta baareineen ja turistihintoineen. Ostettiin kuitenkin pienet juomat ja istuttiin aurinkotuoleihin nauttimaan päivän paisteesta. Olo oli kokopäivän polskinnan jäljiltä uupunut, mutta onnellinen.
Hotellille päästyä huomattiin, että muistojen lisäksi oli muukaan tarttunut astetta kovempi turistirusketus. Pelastusliivien ja shortsien ansiosta itsellä paloi hartiat, pieni suorakulmion muotoinen pala alaselkää ja pohkeet. Emmi käräytti itsestään suurinpiirtein samat osat paitsi bikinien vuoksi jäi takapuoleen valkoisena hohtava kolmio. Rusketus onkin ollut pari viime päivää tasoa Trio-jäätelö. Hiukan punaista, valkoista ja ruskeaa kauniisti sopusoinnussa pitkin kehoa. Ensiapua on annettu käyttämällä litroittain Aloe Vera-geeliä ja juomalla vielä suurempia määriä vettä. Rusketus onkin jo pikkuhiljaa alkanut tasoittua.
Eilen tehtiin paluumatka minivanilla tänne Puerto Princesaan. Puolessa välin matkaa jouduttiin tekemään vajaan tunnin pysähdys koska tie oli tukossa. Mutkaan ja loivaan ylämäkeen oli sammunut nosturi. Tien Vieressä pientareella oli tilaa ohittaa, mutta koska kohta oli mutainen ja sateen jäljiltä vielä pehmeämpi oli ohitusta yrittänyt kuorma-auto jäänyt siihen jumiin. Lisäksi auto oli valunut nosturia vasten niin ettei se kyennyt liikkumaan eteen eikä taakse. Työmiesten käytössä oli onneksi pieni puskutraktori jolla he saivat kärrättyä hiekkaa kuorma-auton alle ja annettua hiukan vetoapua.
Ohituskohdan hiekoituksen ja tasoituksen jälkeen alkoi ruuhka pikkuhiljaa purkautua ja matkaa jatkettiin taas. Itseä ei aikataulujen venyminen haitannut, mutta totta kai kyydissä oli pariskunta jotka olivat tyhmyyttään jättäneet paluumatkan Puerto Princessan lentokentälle viime hetkelle. Lisäksi ruuhkassa seisomisen vuoksi oli aikataulu venähtänyt sen verran, että lennolle kerkeäminen alkoi näyttämään jo toivottomalta. Pariskunta ilmaisikin huolensa kuskille joka toikaisi vain: "No problem. I can do it!" Sen jälkeen painettiin mutkaa ja mäkeä kuin tuli perseen alla ja olisi ollut Kankkusen Juhalla ja Mäkisen Tommillakin opittavaa herran taidoista. Ei mennytkään kauaa kun sama pariskunta alkoikin huudella, että ajoissa ehtimisen lisäksi olisi mukava päästä perille turvallisesti.
Ajokulttuuri on täällä sellainen, ettei se ole vieläkään täysin itselle auennut. Kun Suomessa yleensä tyytätään vain kun joku törttöilee, ja muutenkin tyyttiä pidetään samaan kategoriaan kuuluvana keskisormen kanssa, niin täällä paikalliset käyttää sitä varoittamiseen, tervehtimiseen, kiittämiseen ja ties mihin. Lisäksi ajovaloja ei pidetä päällä ainakaan päivisin, mutta pitkiä väläytellään taas eri syistä ja välillä kaahataan hätävilkutkin päällä. Toisinaan tulee kadulla öisinkin vastaan kevytmoottoripyöriä ilman valoja, mutta silloinkin kuski onneksi tyyttää tai sitten huutaa. Ohituksi tehdään vaikka vastaan tulee liikennettä ja useasti mennäänkin monta ajoneuvoa kahdella kaistalla rinnakkain. Samalla ajokulttuuri täällä on kohteliasta. Kaikki mm. väistävät ystävällisesti, eikä itse ole tullut hullun tuntuisista ohituksista huolimatta todistettua yhtään läheltä piti tilannetta.
Eiköhän tässä ala olla jo tarpeeksi tekstiä tälle kertaa, vaikka enempikin pystyisi kaikesta kokemastaan ja näkemästään kirjoittamaan. Keskiviikkona lennetään Cebulle ja kirjoitellaan viimeistään sieltä sitten lisää päivityksiä.
Joonas
PS. Iskä, käypä tarkistaa sähköposti ja vastaa sen tai tekstiviestin kautta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti